Entisaikaan, vuoteen 1753 asti Suomessa oli käytössä juliaaninen kalenteri. Se oli tuossa vaiheessa 11 päivää nykyistä gregoriaanista kalenteria jäljessä. Juliaanisen kalenterin ajalta on peräisin myös suomalainen tapa nimittää Junius-kuuta "kesäkuuksi" ja September-kuuta "syyskuuksi". Niinpä kesäiseksi kutsuttu kuukausi sijaitsi 1700-luvulla gregoriaanisesti ajankohdassa 12.6.–11.7. ja syksyiseksi mielletty kuukausi 12.9.–11.10. Jaakko heitti kylmän veteen oikeasti vasta 5. elokuuta eikä 25. heinäkuuta, ja kansan uskomuksen mukainen kesän kuumin päivä ei sijoittunut vielä kesäkuun 29:nteen vaan heinäkuun kymmenenteen.
Nykyään emme muista juliaanista kalenteria, vaan olemme oikeasti sitä mieltä, että gregoriaaninen kesäkuu on (heinäkuun ohella) se varsinainen kesäkuukausi ja syyskuu keskeinen syksykuukausi. Näin on huolimatta siitä, että ylivoimaisesti suurimmassa osassa Suomea kesäkuu on keskimäärin vasta kolmanneksi lämpimin kuukausi ja lounaisessa ulkosaaristossa elokuun lisäksi jopa syyskuu on kesäkuuta lämpimämpi. Syyskuu on valtaosassa maata yleensä lämpimämpi kuin toukokuu, jonka moni mieltää lähes elokuun veroiseksi kesäkautta täydentäväksi kuukaudeksi. Jos sattuu kolea kesäkuu, kiroamme kesän kurjaksi, mutta jos sattuu lämmin syyskesä, moni ei välitä asiasta mihinkään suuntaan yhtään mitään.
Koululaiset ovat kesä-heinäkuun lomalla, toukokuun koulussa ja elokuustakin nykyään pääosan koulunpenkillä. Aika ajoin – usein kolean alkukesän ja lämpimän syyskesän jälkeen – joku rohkenee udella, onko koululaisten kesäloma väärässä paikassa. Asiasta on tehty jopa käsittämätön tutkimus: kyllä loma sijaitsee ihan sopivassa kohdassa – kesäkuussa kun on Suomessa keskimäärin elokuuta enemmän aurinkoisia yli 20 asteen päiviä. Tutkimuksesta puuttuu kuitenkin omaan silmääni keskeisiä muuttujia. Yksi on todella kurjien säätilojen esiintymistiheys. Joskus näet sattuu, että kesäkuussa on suorastaan kylmiä päiviä tai koleiden päivien jaksoja. Elokuussa tällaisia on paljon harvemmin. Omana elinaikanani kesäkuussa on myös kahdesti (1982 ja 2014) satanut etelää myöten lunta tai räntää; elokuussa sellaista ei ole tapahtunut kuin aivan pohjoisessa. Toinen puuttuva muuttuja voisi olla väestön ja näin ollen myös koululaisten keskittyminen maan eteläosiin seuduille, joilla yli 20-asteisia elokuun päiviä on paljon enemmän kuin pohjoisilla ja itäisillä syrjäseuduilla.
Voi hyvinkin olla, että jos koulujen kesälomat alkaisivat esimerkiksi viikkoa ennen juhannusta (ts. keskimäärin 15.6.) ja päättyisi elokuun 25. päivän tienoilla, oppisimme pitämään elokuuta vähintään kesäkuun veroisena kesänviettoaikana. Onko asialla sitten mitään väliä? Mielestäni on. Suomessa nimittäin kesänvietto ja kesästä nauttiminen lopetetaan kesken. Eräänä vuonna sain ihmeteltävää, kun Tampereen Peltolammin uimarannan kesäkioski, jota oli pidetty koko kesäkuun ajan auki, suljettiin kesken kuuman hellejakson. Kaiken huippu oli kesä 2015, kun elokuu oli ylivoimaisesti kesän paras kuukausi – lämmin, kaunis ja aurinkoinen – mutta jälkikäteen moni tuttava ei tiennyt asiasta yhtään mitään. "Mää olin töissä! Ei silloin enää kesää ajatella!" Siinäpähän piehtaroivat epämiellyttävissä kehnon kesän muistikuvissa.
Oma lukunsa on suomalaiskansallinen syksystä puhuminen viimeistään elokuussa pimeiden öiden saavuttua. Yhdistämme kesän kesäkuiseen valoisuuteen niin tiiviisti, että kun on taas pimeää, "ei voi" olla kesä – siitä riippumatta, kuinka lämmintä on päivällä ja joskus jopa yöllä. Jotkut tunnistavat elokuussa syksyn hajun. On varmasti totta, että tuoksumaailma muuttuu kesän mittaan, mutta vuodenaikojen määrittäminen hajujen perusteella on aika huteralla pohjalla ja lisäksi elokuisen tuoksun yhdistäminen suoraan syksyyn on perin kyseenalaista. Takuulla missään muualla kuin Suomessa ei pidetä elokuuta aika yleisesti syksykuukautena. Keski-Euroopassa se on kaikkein yleisin kesälomakuukausi, vaikka kuukausien lämpöjärjestys on esimerkiksi Lontoossa, Pariisissa, Brysselissä ja Berliinissä ihan sama kuin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa – elokuu vain on lähempänä heinä- kuin kesäkuuta. Elokuu (hyvin usein mukaan lukien syyskuun alku, mistä juuri tätä kirjoittaessani nautitaan) on oma kiehtovan nautittava vaiheensa kesäkaudessa eikä leimattavissa tylysti syksyksi. Toki moni syksy-termillä syyskesää tarkoittava ihminen suhtautuu termiin minua positiivisemmin, mutta ällistyksekseni näillä ihmisillä ei ole harmaalle loppusyksylle sanaa ollenkaan. Ehkä Etelä-Suomen viime aikoina yleiset lumettomat talvikaudet saavat monia luulemaan, että kolea, märkä ja pimeä loka-marraskuu onkin jo talvea?
Kaikkein hölmöimmältä tuntuu niinä myötähävettävinä hetkinä, kun katselee ihmisten pateettista ylipukeutumista. Lämpöoloiltaan varsin tavanomaisessa elokuussa 2016 on näkynyt ihmisillä peräti toppatakkeja. Luoja! Itse olen pärjännyt samaan aikaan t-paidassa. Jos kulkee ilmastoidulla autolla eikä saa paljon liikuntaa, toppatakki voi tuntua miellyttävän pehmoiselta yllä, mutta entäs sitten, kun tulee oikeasti kylmä? Mitä sitten keksitään? Ei mitään, vaan palellaan. Eräänä viime vuosikymmenen syyskautena oli Oulussakin 15 asteen päiviä vielä melkein lokakuun puolivälissä – ihmisiä näki raskaissa syystamineissa – kunnes kylmeni kertaheitolla lähelle nollaa. Satuin silloin kuulemaan kahden mamman jutustelua: "Nythän se vasta kylmä onkin. Minä olen jo yrittänyt pitää lämpimiä vaatteita, mutta minulla on vain ollut kuuma." No shit, Sherlock! Kannattaisi 1) vilkaista lämpömittaria, 2) muistaa, että 15 astetta on syyskaudellakin ihan sama 15 kuin keväällä – ja 20 astetta syyskesällä ihan sama 20 kuin alkukesällä, 3) tehdä näistä asioista ilmiselvät johtopäätökset: merkittävää osaa lämpimästä vuodenajasta ei ole mitään syytä hylätä siksi, että suomalaiskansallinen vuodenaikasuhde on vinoutunut, eikä yrittää väen vängällä käyttäytyä lämpimänä kesäpäivänä niin kuin olisi vilpoisa syyspäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti