Molemmat käsitteet, groove ja svengi, ovat tietysti lähtöisin musiikista. Englanninkielinen Wikipedia tietää kertoa: "In music, groove is the sense of an effect ('feel') of changing pattern in a propulsive rhythm or sense of 'swing'." Etnomusikologisesti groovea on kuulemma kuvattu "epäspesifiksi mutta järjestyneeksi tunteeksi jostakin, mitä ylläpidetään erityisellä, säännönmukaisella ja puoleensavetävällä tavalla kuulijan houkuttelemiseksi mukaan". Ja edelleen: "Musicologists (...) have argued that a 'groove' is an 'understanding of rhythmic patterning' or 'feel' and 'an intuitive sense' of 'a cycle in motion' that emerges from 'carefully aligned concurrent rhythmic patterns' that stimulates dancing or foot-tapping on the part of listeners."
Mistä tällainen käsite on musiikkiin periytynyt? Vinyyliäänilevyssä neula kulkee uraa pitkin, ja äänilevyn ura on englanniksi groove. Koska käsite on ilmestynyt ensimmäisenä jazzmusiikkiin, jonka läpimurtokausi osuu melko yksiin äänilevyn läpimurron kanssa, on mahdollista, että sanalla on viitattu soiton pyörimiseen niin kuin äänilevy konsanaan – 'a cycle in motion', kirjaimellisesti. Jazzista sana levisi 1950-luvulla syntyneeseen moderniin, rock- ja r&b-pohjaiseen popmusiikkiin, ja myöhemmin se on vakiintunut erityisesti soulin ja funkin svengaavasti tanssittavien alalajien yhteyteen.
1960-luvulla groove kuitenkin alkoi tarkoittaa muutakin kuin musiikkia. Aluksi se muodosti kantasanan aikakauden todellisesta muotikäsitteestä 'groovy'. Sillä tarkoitettiin ylipäänsä kaikkea kiinnostavaa ja muodikasta. Sanaa ei voi silti irrottaa kulttuurihistoriallisesta kehyksestään, sillä 1960-luvulla kiinnostavaa ja muodikasta oli sellainen, mihin 'groovy' sopii. Se tarkoitti kaikkea, mikä poikkesi suuria ikäluokkia edeltävien ikäryhmien jäykkyydestä, pitäytyvyydestä ja teeskennellystä arvokkuudesta. Carnaby Streetin muotivärit olivat 'groovy', kuplavolkkari oli 'groovy', nautintoaineet olivat 'groovy', esiaviolliset lemmensuhteet olivat 'groovy', äänilevyt olivat 'groovy'. Myöhemmin on nähty aikoja, joina ylivertaisesti muodikkain väri on ollut musta ja kiinnostavin auto säntillinen Mercedes-Benz tai BMW, mistä ei kerta kaikkiaan voi käyttää sanaa 'groovy', vaikka kyse on muodista ja kiinnostuksesta.
Muotisana 'groovy' jäi 1960-luvulle ja 1970-luvun alkuun. Sen sijaan perusmuoto 'groove' on löytynyt myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä. Luonnollisesti sillä on ollut ensisijainen yhteys musiikkiin. Rare groove oli Britanniassa 1980-luvun puolivälin jälkeen kukoistanut suuntaus klubimusiikissa; Groove FM -radiokanava on toiminut Suomessa pienin poikkeamin vuodesta 1999. Tunnemme kuitenkin yhä johdannaisen ('groovy') lisämerkityksen niin hyvin, ettemme voi ajatella groovea pelkkänä musiikkina, vaan alamme heti ajatella jotain, mikä paitsi tanssittaa, myös hymyilyttää, tuntuu jännältä ja kiinnostaa.
Myöhempinä aikoina on sanalla 'seksikäs' ollut samoja lisämerkityksiä kuin sanalla 'groovy'. Myös 'flow' on grooven sukulaiskäsite: kumpikin viittaa luontaisen sujuvaan, pysähtymättömään liikkeeseen. Mutta flow on sisäinen tila, groove leimallisemmin ulospäin näkyvä. Tietysti sana 'cool' heitetään usein lonkalta samansisältöisesti kuin 'groovy', vaikka sanojen alkuperäiset juuret ovat miltei päinvastaiset. Voimme pohtia ilmausta 'säilyttää cooliutensa' ja oivaltaa, että kun jollakulla alkaa oikein kunnolla groovata ja svengata (ja hän on flow-tilassa), hän todennäköisesti luopuu cooliudestaan.
Keksimmekö muita puolittaisia synonyymejä, joista voisi tulla uusia muotisanoja? "Hyvin rullaa" on tietysti aika samansisältöinen ilmaus, joskin hiukan tylsä. Vielä tavanomaisempaa, mielikuvia karttavampaa on puhua sujumisesta tai kulkemisesta. Voisihan sitä kokeilla puhua pyörimisestä tai liiraamisesta ja katsoa, ymmärtääkö toinen osapuoli, mitä tarkoitetaan. Mutta kaikilta näiltä puuttuu yhteys johonkin tosi muodikkaaseen asiaan, joka tarvitaan muotisanan luomiseen. Jos lumi- ja jääurheilusta tulisi yhtäkkiä valtava hittijuttu, 'luisto' voisi ehkä nousta merkittävään asemaan: "Tässä on jotenkin tosi hyvä luisto." "I need more sliding things in my life." Luisto on siksikin kiva, että sanaan liittyy pieni vihje asioiden riistäytymiseen pois hallinnasta – samaa sävyä on sanassa 'swing'.
Miksi olen pohtinut näitä sanoja ja asioita erityisen paljon nimenomaan viime aikoina? Ikävä kyllä siksi, että meidän kulttuurimme ei groovaa, svengaa eikä edes luista. Seksikkyyskin on näennäistä – stereotyypitettyä seksiä kyllä tuputetaan sieltä täältä, mutta sekään ei groovaa. Koronavuosi, joka on tehnyt läheisyydestä ja kosketuksesta jotain pelottavaa tai arveluttavaa, on luonnollisesti tämän anti-grooven kliimaksi. Mutta tätä vuotta ei olisi tarvittu ilmiön luomiseen. Kulttuuri, jossa hymyttömästi länkytetään yhden asian puolesta ja toista vastaan, ilmastonmuutoksesta ahdistuminen ja panikoiminen leimataan myönteisiksi asioiksi paremman ymmärryksen puutteessa ja popmusiikki tarkoittaa professionaalin tuottajaryhmän laskelmoimaa tietokoneella prosessoitua jumputusta, loukkaa syvästi grooven elähdyttämän, groovelle omistautuneen ihmisen pyhimpiä arvoja. Vinyylilevyt, cd:t ja kasettinauhat pyörivät, mutta kaupallisen sektorin mielestä meidän pitäisi kuunnella musiikkimme digitaalisessa muodossa, joka tarjoaa janan, jossa on alku ja loppu. Syklinen aikakäsitys groovaa, lineaarinen aikakäsitys ei!
Groovea, svengiä, luistoa ja seksiä kuitenkin löytyy, jos laitamme löytymään. Koska kaikki ihan oikeasti vaikuttaa kaikkeen (tämä ei todellakaan ole pelkkä ontto klisee!), meidän käyttäytymisemme sosiaalisessa mediassa, sanavalintamme, värivalintamme, musiikkivalintamme, kulutusvalintamme ohjaa loppujen lopuksi aika paljoa. Asia voi tuntua vähäpätöiseltä, kun sitä vertaa kysymyksiin, joita grooveton kulttuuri on kasvattanut meidät pitämään Suurina Kysymyksinä™. Niinpä usein posotamme menemään pysähtymättä miettimään. Mikä tekee arkisista asioista niin tylsiä, mikä siitä tylsyydestä niin ahdistavaa? Toisaalta mikä tekee joistakin toisista ihan pienistä asioista niin kiinnostavia ja siitä kiinnostuksesta sädehtivän voiman koko elämään? Entäpä, jos ensimmäiset arkiset asiat luistaisivatkin niin kuin jälkimmäiset? Kuinka se mullistaisi tämän elämän ja ihmisyyden? Ei, se ei tarvitse zeniä. Vai onko groove viime kädessä yhtä kuin zen? Ainakin se on tunteellisempi, kuplivampi, lämpimämpi ja sitä myöten meidän ymmärtämällämme tavalla inhimillisempi versio.
Mikä tekee yhdestä aikakaudesta 'groovyn' ja toisesta ei? Se voimme olla me. Lukemattomat ihmiset ovat vieläkin pakkomielteisen kiinnostuneita 1960–1970-luvun populaarikulttuurista ja sen aikakauden ideamaailmasta. Silloin maailma groovasi. Uudemmissakin asioissa on helppo nähdä groovea nykymaailmaan verrattuna. Twitter-tileillä Groovy History ja Groovy Pics on molemmilla pitkästi yli 10 000 seuraajaa (jälkimmäinen on tosin tätä nykyä paljolti muuta Twitter-sisältöä uudelleenpostaava tili). Tiedostamme syyt, miksi nykymaailma ei groovaa. Enää pitäisi sisäistää, että on hyvä ja tärkeä asia tuoda groove takaisin. 2010-luvun Tampere Underground -alakulttuurissa sitä välillä oli, mutta vuosikymmenen lopussa se yhtäkkiä selvästi katosi. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos groove olisi vain siirtynyt toisaalle, esimerkiksi "ilmastokapinaan", mutta sepä groovaa kokemukseni mukaan ihan erityisen huonosti. Vaatii vielä muutaman pyörähdyksen oivaltaa, että ilmastokriisi hoidetaan taatusti paljon paremmin hyvällä groovella kuin ahdistumalla ja panikoimalla!
Lisälukemista asiasta kiinnostuneelle: Groovaava maailmanhistoria, kirjoitelma groovesta osana musiikin historiaa.
