Onko Pitkäniemi luostari?

Kävin pitkällä pyörälenkillä. Paluumatkalla Nokialta takaisin kohti Tamperetta päätin kiepauttaa Pitkäniemen kautta. Kuten yleisesti tiedetään, paikassa sijaitsee psykiatrinen sairaala, joka nykyisin on osa Tampereen yliopistollista sairaalaa (TAYS). Olen aiemminkin nähnyt pari vilausta paikasta, mutta kuluneena päivänä – valloittavan upealla kevätkesän säällä – häkellyin täydellisesti sen upeudesta. Mikä maanpäällinen paratiisi!

Lähestyessäni sairaalarakennuksia näin kukoistavia puutarhoja ja kaunista arkkitehtuuria. Oikealla puolella siinteli jokunen kasvihuone. Taaempana oli ilmiselvästi kirkon kupoli. Tunnelma muistutti hengellisen rauhan tyyssijaa. Mieleeni muistui ajanjakso melko tarkalleen kymmenen vuotta sitten, jolloin olin saanut päähäni (osaksi vastareaktiona eräiden lähipiiriläisten ateismille), että haluaisin asua luostarioloissa. Kyseessä ei saanut olla mikä hyvänsä luostari, vaan sellainen, jonka uskontoa ja tapoja olisin itse muovaamassa. Hengellisyyden ja yhteisöllisyyden suhteen olin tosissani, mutta silmäkulmassa kimmelsi iso pilke: suunnittelin esimerkiksi, kuinka yhteisten kokoontumisten aikoihin luostarialueella soitettaisiin kovaäänisistä säveltämääni laulua, jonka sanat kuuluisivat "semminkin kun / kumminkin sen / aika on nyt". Luostari-idyllissä voitaisiin hengellisyyden harjoittamisen lisäksi mielihyvin hoitaa puutarhaa, viljellä kasveja ja vaikkapa valmistaa viiniä. Sille löytyisi meidän luostarilaisten keskuudesta varmasti uskollisia kuluttajia.

Luostari-idylliajatusta kuitenkin hämmensi, että samaan näkymään mahtui ilmiselvästi myös kahvila. Kahvilan olemassaolo Pitkäniemessä viittaa, ettei kyseessä voisi olla luostari, vaan mieluummin yrityspohjalta toimiva henkistymiskeskus. Varmasti siellä järjestettäisiin erinäisiä kursseja ja retriittejä. Ehkä kyseessä olisi jokin sellainen, mistä näin unta päiväkirjani mukaan keväällä 2006. Unessa olin viettänyt uudestisyntymisviikonlopun jossakin henkistymiskeskuksessa. Olin sen jälkeen niin kerta kaikkiaan uusi ihminen, etten oikein tiennyt tai muistanut, mihin suuntaan sieltä oli lähdettävä, jos aikoi päästä kotiin.

Hämmentyneenä on kuitenkin todettava ilmeinen tosiseikka: Pitkäniemi ei ole luostari eikä kaupallinen henkistymiskeskus, vaan psykiatrinen sairaala niin kuin aina ennenkin. Sen historia ulottuu peräti 1800-luvun puolelle (pikaisesti löytämäni tiedon mukaan sairaalan toiminta on käynnistetty tasan vuonna 1900). Vaikka Pitkäniemen lumo on suurelta osin ihmiskätten työtä, on myös itse paikka Pyhäjärven rannalla aivan upea. Sijoitettaisiinko psykiatrinen sairaala 2010-luvulla seudun kauneimpaan järvenrantapaikkaan? Entinen kaatopaikkakin tuntuisi todennäköisemmältä.

Ehkä Pitkäniemi vastaakin sitä, mitä olen jo kauan miettinyt populaarimusiikillisen teoksen aiheeksi. Se kertoisi mielisairaalasta, jossa on paljon parempi ja onnellisempi olla kuin ulkomaailmassa. Autuaat Luojan hullut ja mahtaileva, mutta vaaraton Napoleon käyskentelisivät avarissa käytävissä, valoisissa sosiaalisissa tiloissa ja kauniissa puutarhassa; ilot ja pelot kävisivät päälle kuin tyvenet ja myrskyt, ei sen luonnottomammin. Parin kilsan päässä sairaalasta vallitsisi hektinen ja paniikinomainen todellisuus, jossa "terveet" ihmiset höseltäisivät pakkomielteiden, tunnevammojen ja hallinnasta riistäytyneen kunnianhimon johdattamina kuin – mielenvikaiset. Sen tapahtumaympäristöksi sopisi useampikin Tampereen, Nokian tai Pirkkalan lähiö. Niiden ankeaan maisemaan verrattuna Pitkäniemi muistuttaa onnea.

Pyöräillessäni sairaalan liepeiltä poispäin silmiini osui mies, joka etsiskeli selvästi kyytiä ulos laitoksesta. Ainakaan vielä toistaiseksi Pitkäniemi ei houkuttele henkistymistä kaipaavia ulkomaailman asukkeja niin kuin ulkomaailma vapautta ja mahdollisuuksia kaipaavia Pitkäniemen asukkeja.