Kotimaisen uutuuselokuvan 21 tapaa pilata avioliitto, jota tietenkään en ole katsonut tai aikeissa katsoa lähiaikoina, mainosjulisteisiin on sijoitettu alaviitteenomainen teksti, joka muistaakseni kuuluu (ainakin suurin piirtein): "Kuka vielä on naimisissa?" Ymmärtääkseni tämä viittaa siihen, että avioliitto tai naimisiinmeno on niin puhkiepämuodikas ilmiö ja ollut sitä niin pitkän aikaa, että monen mielestä koko avioliiton ajatus on epärelevantti tai jopa absurdi. Enkähän minäkään ole naimisissa, vaikka asunkin naisystäväni kanssa yhdessä.
Kuluneella viikolla on kuitenkin saatu vahvasti näyttöä siitä, että avioliiton mahti on edelleen aivan valtava. Kun kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista tuli äänestyskelpoiseksi netissä osoitteessa kansalaisaloite.fi, vuorokauden sisällä sen tueksi kävi raapustamassa puumerkkinsä yli 100 000 suomalaista. Tällä hetkellä, alle neljä vuorokautta aloitteen avaamisesta (puolen vuoden ajaksi!), allekirjoittaneita on liki 133 000. Tämä mielenosoituksellinen joukkovoima on toteutunut, vaikka kansalaisaloitteiden kannattaminen vaatii paitsi nettiyhteyden, myös pankkitunnukset. Mitättömästä asiasta ei siis voi olla kysymys. Toki moni ajattelee pelkästään homoseksuaalien yhdenvertaisia oikeuksia heteroseksuaalien kanssa, ei avioliittoa sinänsä. Mutta kyse on nimenomaan avioliitosta, ja kampanjan nimikin on yksiselitteisesti "Tahdon2013".
1970-luvun lopulla ilmestyi samoihin aikoihin kaksi menestysiskelmää, joissa avainsana on vaimo. Kotimainen versio aiheesta on Eino Valtasen humpahtava No justiinsa juu. Chrisse Johanssonin (siis naisen) sanoittama kappale kertoi "sellaisesta tytöstä, josta vaimon teen". Ulkomainen – tarkemmin sanoen hollantilainen – versio tavataan Luv'-diskoyhtyeen hitissä Trojan Horse: "One, two, three, four, five, you say I'll be your wife..." Nämä menestyskappaleet kavaltavat, että niinkin myöhään kuin vuonna 1978 vaimous oli naisen elämässä jotakin sekä olennaista että hyväksyttävää. (Ja lauloihan italialainen Spagna vielä 1988, että I Wanna Be Your Wife.)
Feministit olivat 1970-luvulla jo voimissaan. Useimmat feministit vastustivat perinteistä avioliittokäsitystä, jossa naimisiinmeno tarkoitti naisen liittämistä mieheen. Nainen luopui omasta nimestään, omasta synnyinperheestään ja usein myös omasta pankkitilistään. Yhä on olemassa maita, joissa neidit saavat äänestää, mutta rouvat eivät, koska heidän perheissään äänioikeus on herralla. Suomessa astui kuitenkin jo 1980-luvulla voimaan sukunimilaki, jossa nainen sai avioituessaan säilyttää oman nimensä ja mies ottaa vaimonsa nimen. Myös pankkitilit ovat nykyään pääsääntöisesti erilliset. Ennen kaikkea tytöt ja nuoret naiset tapaavat yhä useammin asua lapsuudenkodin jälkeen jo pitkät tovit omillaan, usein kimppakämpässä tai tilapäisen seurustelukumppanin kanssa, ennen mahdollista naimisiinmenoa. Nuori polvi ei tunne enää mitään oleellista, mikä avioliitossa alistaisi naista, ja sen tähden feministienkään valtavirta ei vastusta avioliittoa sinänsä. Joukko katkeroituneita keski-ikäisiä miehiä kuitenkin ylläpitää edelleen katteetonta myyttiä feministeistä perheenrikkojina. He eivät seuraa aikaansa, eivätkä varsinkaan ymmärrä.
Vuoden 2013 Suomen euroviisukappaleen esittää Krista Siegfrieds. Sen nimi kuuluu Marry Me. Näin siis tänä samana keväänä, kun toistasataatuhatta suomalaista rientää oitis jollekin uudehkolle nettisivulle vaatimaan tasa-arvoista avioliittolakia.
Avioliitossa on edelleen mahtavaa voimaa, jota kyynikot eivät ymmärrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti