Mitä tulee mieleen, kun ajattelee ilmausta "iloinen 50-luku"? Itse mietin nuoria jäätelöbaarissa ja varhaista rock and rollia. Kumppanini ehdotti naiivia ja ihmettelevää tapaa nähdä maailma: mitä kaikkea täältä löytyykään! "Iloinen 60-luku" puolestaan tuo mieleemme Beatlesit, Beach Boysit, kuuman kesäkadun ja sekoilevat hipit. Kulttuurinen perimämme on niin paljolti suurten ikäluokkien määrittämää, että tiedämme oikein hyvin, miten heidän nuoruudessaan on oltu iloisia.
"Iloista 70-lukua" olen jo itsekin päässyt hiukan näkemään. Lahkeet liehuivat, värit räiskyivät ja Abba soi. Sitten päädyttiinkin "iloiselle 80-luvulle", jolloin lasketeltiin, pukeuduttiin neonväreihin ja kasvatettiin isot tukat. Dingo tai Van Halen soi ja Ritari Ässä näkyi. Vuosisadan päätti "iloinen 90-luku". Eurobiitin säestämä hilpeä opiskelijaelämä, chattailu ja nettideittailu nostivat fiilikset vuosikymmenen alun lamasta korkealle.
Siihen se sitten päättyykin. "Iloista 2000-lukua" ei ole nähty oikeastaan päivääkään. Vuosi 2000 meni ehkä vielä puoliksi edellisen vuosikymmenen jälkitunnelmissa, mutta jo seuraava vuosi mäjäytti uuden maailmanajan ongelmat suoraan vasten ihmisrukan kasvoja: Lahti, Göteborg, Genova, New York, Afganistan ja Kärsämäki. Sitten kokoonnuttiin mielenosoituksiin suurempana joukkovoimana kuin vuosikymmeniin, mutta ilmeet olivat kärsiviä. Kun mitään ei nähty saadun aikaan, liikehdintä hiipui. Sitten tulivat uuskonservatismi ja perussuomalaiset. Valuuttakriisi ja uusi lama. Katkeruus ja kauna.
"Iloinen 10-luku" on hyvin tiukassa, vaikkei vuosikymmentä ole vielä elettykään kuin reilut kolme vuotta. Toki tässä vaiheessa vuosikymmentä myös "iloinen 90-luku" näytti olevan tiukassa. Mutta näkymät ovat kurjat edelleen kaikilla tasoilla. Vain syrjäytymällä omaan kuplaansa voi elää iloisena, tasapainoisena ja onnellisena.
Haluavatko nykyaikuiset kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ei ole minkäänlaista iloa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti