Yle Fem näytti sunnuntai-iltana 5. maaliskuuta 2017 dokumentin minihameesta, sen kulttuurisesta merkityksestä ja naisten paljastavasta pukeutumisesta. Jälleen kerran ohjelmassa mietittiin sen mahdollisuutta, etteivät miehet aina kiihottuisi nähdessään vähäpukeisen naisen – tai jopa naisen ylipäänsä. Nykyisinhän on olemassa vaara, että raiskattua naista itseään syyllistetään raiskatuksi tulemisesta: mitäs läksit niin vähissä ja seksikkäissä kuteissa. Tämä on tietysti aivan tolkutonta kökköä. Naisella on oikeus pukeutua ihan miten lystää ja vaikka olla pukeutumatta ollenkaan, ja silti pysyä koskemattomana ja vapaana ahdistelusta. Ja itse asiassa minihamedokkarikin osoitti lopulta, ettei naisen pukeutumisella ja raiskatuksi tulemisella edes ole suoraa yhteyttä. Naisia joutuu raiskatuiksi myös farkuissa, harmaissa leggingseissä ja t-paidoissa.
Jäin kuitenkin miettimään seksuaalista kiihottumista. En näet voi (enkä haluakaan) kiistää, että nätin naisen tai tytön näkeminen pukeutuneena nätisti ja naisellisesti saattaa väräyttää myös minua. Ja tahdon korostaa, että tällainen pieni seksuaalinen virittyneisyys keskellä arkipäivää on yksinkertaisesti positiivinen asia. Se tuo hymyn huulille, siivittää askelia ja vapauttaa kehollista ilmaisua. Sairastaessakin seksuaalinen latautuminen toimii kuin lääke. Tuskaisuus ja voivottelut katoavat, kun pieni piristävä halu pujahtaa mieleen. Tässä asiassa ei siis ole mitään väärää, vaan valtavasti oikeaa. Meidän on hyvä elää maailmassa, jossa ihmiset hieman kiihottuvat toisistaan – ja kaikilla kun ei ole sitä omaa kultaa, on hyvä, että inhimillisen lääkintäreaktion voi aiheuttaa periaatteessa kuka hyvänsä ihminen.
Mutta millä ihmekonstilla tämä yksiselitteisesti myönteinen virittyminen muuttuu ahdisteluksi tai raiskaukseksi? Yritin pohdiskella tilannetta, jossa kohtaisin kävelyreitilläni alastoman naisen. Kuinka reagoisin? Ehkä hymyilisin ja sanoisin: "Vau." Ellei julkinen alastomuus olisi niin tavatonta yhteiskunnassamme, jättäisin myös "vaun" sanomatta: nythän kyseessä olisi ilmiselvä show, eikä show'sta ole lainkaan tavatonta antaa palautetta – varsinkin, jos se on positiivista. Mitään sen enempää en voisi kuvitella tekeväni. Ulkoisen reaktion vähäisyyden takana ei välttämättä piilisi sisäisen reaktion vähäisyys. Alaston nainen saattaisi näet olla mielestäni viikon kaunein näky ja päräyttävin kokemus, olisin myyty hänen uskallukselleen ja mielikuvitukseni rakentelisi fantastista tarinaa hetkellisen tapahtuman ympärille. Mutta se olisi hänen elämänsä ja tämä minun, eikä hän viittaisi sanallakaan mihinkään seksuaaliseen ylipäänsä – saati minun kanssani. (Ja mikäli viittaisi, jättäisin sen omaan arvoonsa: hänhän olisi minulle vieras ihminen.) Se siitä!
Tarvitaan siis täysin toisenlainen ihmisluonne, käyttäytymismalli tai sekä-että muuttamaan seksuaalisen virittymisen ahdisteluksi tai raiskaukseksi. Haluta saa, mutta väkisin ei pidä ottaa. Mikä aiheuttaa sen, että ihminen pyrkii ottamaan väkisin sen, minkä haluaa? Äkkiseltään luulisi, että tällainen käyttäytymismalli jää hiekkalaatikolle. Ehkä yhteiskunnassa on kuitenkin osa-alueita, joilla se elää ja voi hyvin. Liike-elämässä sitä nimittäin pidetään suorastaan hyveenä. Joka osaa ottaa asiakkaat vaikka väkisin, on bisnesmaailman alituisessa kilpailussa voittaja. Pyrkyryys on ehkä ikävä luonteenpiirre ihmisessä – kuten seksuaalinen aggressiivisuus – ja liian avoin pyrkyryys saattaakin karkottaa asiakkaat, niin kuin miehen liian avoin seksuaalinen aggressiivisuus saattaa karkottaa naisen. Mutta kun manipuloi asiakkaat ovelasti puolelleen, voi saada heidät – ja edelleen: kun mies manipuloi naisen ovelasti puolelleen, hän voi saada tämän. Lipsautin jo pari sukupuoli-ilmausta, mikä ei oikeasti ole vahinko tai harhaanjohtavaa: niin kuin seksuaalisista ahdistelijoista on kaikkien todisteiden mukaan ylivoimainen valtaosa miehiä, myös bisnesmaailma on yhä valtaosin miesten maailma. Suomalaista pörssiyhtiötä johti näet vuonna 2015 monta kertaa todennäköisemmin Juha kuin nainen.
Viimeaikaisessa raiskaus- ja ahdistelukeskustelussa on puhuttu mieskulttuurista, vinoutuneista miehenmalleista, jopa "toksisesta maskuliinisuudesta", mutta harvemmin siitä tosiseikasta, että "otan väkisin sen minkä haluan" -asenteella suorastaan pärjää nyky-yhteiskunnassa. Eikä raiskaajan tai ahdistelijan tarvitse itse olla liike-elämässä. Hän on vain imenyt itseensä sen pyrkyrimallin, että väkisin ottamisessa on jotain hyvää. Niin kauan kuin tätä puolta ei tunnisteta, voi hyvinkin tuntua asialliselta pyrkiä yhteiskuntaan, jossa ihminen ei kiihottuisi toisen pukeutumisesta tai pukeutumattomuudesta. Se veisi kuitenkin meiltä jotakin hyvin positiivista ja hyvin inhimillistä. Näin ollen siihen ei kannata pyrkiä eikä heittää lasta pesuveden mukana. On syytä muistaa, että minun laillani epäilemättä valtaosa ihmisistä kiihottuu pukeutumisasioista enintään positiivisessa mielessä. Niin saa olla jatkossakin. On ihmisoikeus kokea seksikkyyttä ja seksuaalisuutta, jos siltä tuntuu ja niin haluaa – ilman, että asiaan liittyy minkäänlaista pelkoa väkivallasta, vapaudenriistosta tai seksuaalisesta loukkaamisesta. Ja tähän tavoitteeseen pääsemme parhaiten, kun käymme käsiksi sen varsinaisiin alkusyihin tässä vinoutuneessa yhteiskunnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti