Televisiosta tuli sunnuntai-iltana 20.10.2013 kerrankin jotakin katsomisen arvoista. Yle Teema näytti tunnin ja viiden minuutin mittaisen Spice Girls -dokumentin. Itse dokumentti ei sinänsä ollut mitenkään huippuhyvä, mutta aihe sitäkin mukavampi. Beatles hajosi jo 43 vuotta sitten, Elvis kuoli 36 vuotta takaperin, ABBA poistui näyttämöltä noin kolme vuosikymmentä sitten ja kotimainen Dingokin on 27 vuoden sisällä tehnyt vain pari laihaa encorea, mutta Spice Girlsin tähtihetkestä on ainoastaan 16 vuotta. Lyhyt aika kulttuurihistoriassa.
Mikä Spaissareissa oli niin erityistä? Olivatko ne tytöt niin ihania? Itse kyllä pidin Emmasta ja viehätyin Melanie C:n sekoilevasta etsinnästä, mutta se ei ole mikään pointti. Spice Girlsin musiikki on jo tärkeämpi tekijä. Minusta Say You'll Be There, Who Do You Think You Are, Too Much, Stop ja varsinkin Viva Forever olivat alusta lähtien erinomaisia kappaleita. Vielä oleellisempi on ilmiö, joka maustetyttöjen ympärille kasvoi – ei fani-ilmiö, vaan kulttuuri-ilmiö. Spice Girls todella vaikutti. Samaan pystyi 1990-luvulla enintään Nirvana, eikä sekään välttämättä myönteisessä mielessä.
Teeman esittämän dokumentin mukaan kokoonpanon alkuperäinen nimi oli pelkkä Spice. Sen sijaan ihmiset ympärillä kutsuivat heitä nimellä "the Spice girls" – toisin sanoen tytöttelivät (täysi-ikäisiä naisia; Geri Halliwell oli Spaissareiden läpimurtovaiheessa jo 24-vuotias ja nuorimmainen Emmakin 20). Miten yhtyeen jäsenet reagoivat? He kantoivat tyttöleimansa ylpeästi. Tämä synnytti ilmiön nimeltä Girl Power. Kulttuurisesti kyseessä on täysin mullistava asia: enää tyttöjen ei täytynyt ponnistella ollakseen naisia tai sukupuolettomia, että he saisivat lisää arvostusta, vaan tyttö oli arvollinen tyttönä!
Siinä, missä vuodet 1966–69 voi leimata psykedeliavuosiksi (ja 1966–71 hippivuosiksi), 1977–80 punkvuosiksi ja niin edelleen, on 1996–2000 mahdollista leimata Girl Power -kaudeksi. Musiikillisesti se ei tuottanut juuri muuta kuin joukon toinen toistaan tuotetumpia spaissarikopioita, joista osa kehittyi aikaa myöten omaleimaisemmiksi – klassisena esimerkkinä All Saints. Tosin myöhemmin täysin toisenlaisen imagon omaksunut Britney Spears nousi pinnalle koulutyttölookilla. Tämä kavaltaa, että 1990-luvun loppuvuosina sukupuoli- ja ikäjaon nelikentässä tyttö oli kaikkein muodikkain identiteetti. Listoilla oli myös "poikabändejä", mutta jo Beatles oli aikanaan eräänlainen poikabändi eikä Backstreet Boyseja ynnä muita ihailtu kuin fanityttöjen keskuudessa. Spice Girls taas herätti tytöissä ihailua, pojissa ihastusta ja väkisin myös hieman ihailua. "Nuoret vihaiset naiset" edelsivät Girl Poweria, osittain ilmiöt olivat päällekkäisiäkin, mutta vihaisen naiseuden käännyttyä laskuun tyttöys oli yhä nousussa. Mies oli suorastaan out. Asiaan tuli muutos vasta 2000-luvun äijäbuumin myötä.
Suomessa Girl Power käännettiin yleensä tyttövoimaksi. Itse iänikuisena vallankumouksellisena olin toisilla linjoilla. "Girl Power! Tyttövaltaa!" taisin julistaa kaksikin kertaa edesmenneen ja kunnianarvoisen Kulttuurivallankumous-lehden sivuilla. En tiedä, kuinka monta feministiä Girl Power innoitti, mutta itse olin yksi heistä. Poikalapseksi syntyneenä ja varsin sovinnaisten ilmiöiden keskellä kasvaneena en voinut kuvitellakaan itseäni feministiksi vielä ennen Spaissareiden esiinmarssia 1996. Yhtyeen viimeisen levyn ilmestymisajankohtana 2000 olin sosiaalis-identiteettisen sukupuolensa vaihtanut tyttövallankumouksen lähettiläs. Sotia sytytelleet miehet olivat huonoja vallanpitäjiä, heitä palvelevat naiset kehityksen jarruja, mutta tytöt täysin riippumattomia. Sen tähden naisten, poikien ja miestenkin oli omaksuttava tyttömäinen identiteetti ja luotava yhdessä tietä näyttävien tyttöjen kanssa uusi väri-, maku- ja tuoksukylläinen maailma, jossa kaunis on kaunista, ystävyys ikuista, bileet universaaleja ja pieni & kaunis -yhdistelmä arvostetumpaa kuin iso & komea.
Asiaa on hiukan vaikea tavoittaa nyt vuonna 2013. Se, minkä tähden pidän viimeistä vuosikymmentä elinaikani katastrofaalisimpana sosiokulttuurisena ajanjaksona, tiivistyy aika hyvin tähän ajatelmaan: kaikki edellisen vuosikymmenen aikana tapahtunut edistys on kumottu. (Ehkei ihan kaikki, mutta kaikelta se usein tuntuu.) On harmittavaa, että chic katosi kirpputoreilta ja merkkituotteet kaappasivat takaisin 80-luvun jälkeen menettämänsä aseman. On ärsyttävää, että lo-fi-tuotanto hylättiin musiikkistudioissa, palattiin vanhaan juppimaiseen äänipaisutteluun ja "amatööriydestä" tuli uudelleen kirosana. On raivostuttavaa, että yhteiskunnassa vallinnut oikeasti melko suvaitseva henki on vaihtunut kaikkien kaikkia kohtaan tuntemaan ja ilmaisemaan katkeruuteen. On typerryttävää, että Afganistanin ja Irakin sotia vastustanut rauhanliike ei inspiroinutkaan puolta sukupolvea Vietnam-tyyppisesti kuin ohikiitäväksi hetkeksi. Ja luonnollisesti on ällistyttävää, miten tytöstä on uudelleen tullut halventava sana ja feminismiä edes yhdeltä kantilta ymmärtävät poliitikot ja toimittajat haluavat kitkeä (aikuisikäisiin naispuolisiin kohdistuvan) tytöttelyn, koska se on naisen väheksyntää.
Joskus takavuosina kesäisillä uimarannoilla näki jatkuvasti yläosattomia naisia. Sittemmin he katosivat, koska himokkaat miehet häiritsivät heitä liikaa. Voittaja: konservatiivisuus. Häviäjät: vapaus, ihmisyys.
Joskus vuosia sitten adjektiivit kaunis ja vapaa yhdistyivät samaan subjektiin. Näin ehkä oli vain ohikiitävän hetken, mutta itse elin sen hetken täysillä. Myöhemmin kauneus ja vapaus on nähty kilpailevina pyrkimyksinä naisen elämässä – joinakin, mitkä eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen, sillä naiskauneus määrittyy miesten (tai bisneksen) silmissä ja miesten (tai bisneksen) miellyttäminen on vapauden menettämistä. Voittaja: konservatiivisuus. Häviäjät: vapaus, kauneus, naiset.
Lähimenneisyydessä, 13–17 vuotta sitten "tyttö" oli positiivinen identiteetti. Kun ison rahan ohjaama kapitalistinen massakulttuuri kääntyi poispäin Girl Powerista, tyttöleimasta tuli rasite. Entiset nuoret tytöt aikuistuivat ja uudet ikäluokat eivät olleet tyttövoimasta, saati -vallasta ikinä kuulleetkaan. Vuonna 2007 Spice Girls julkaisi kaksi uutta laulua ja videon, jolla entisistä tytöistä oli hämmentävällä tavalla tullut näennäistyylikkäitä, konservatiivisia, aikuisia miehiä miellyttävän tyylin omaksuneita naisia. Se sinetöi lopullisesti Girl Powerin kuoleman ja vahvisti viestin, että tyttönä ei nykymaailmassa pärjää eikä saa arvostusta. Voittajat: konservatiivisuus, miehet. Häviäjä: tytöt.
Näinkö meidän on jatkettava? Kuka pysäyttäisi pyörät pyörimästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti