Joulun taas lähestyessä saattaa tulla mieleen sellainenkin asia kuin joululaulut. Yksi lapsesta asti kuulemani amerikkalaisperäinen joululaulu on Kun joulupukki suukon sai (I Saw Mommy Kissing Santa Claus). En pitänyt sen sanoituksesta, kun sehän paljasti, että joulupukin punanutun alla olikin oikeasti oma isä. (Vaikka tiesin, ettei yhtä ja ainoaa joulupukkia ole olemassa, sen tekeminen näin selväksi tuntui jotenkin kiusalliselta.) Tämä tulkinta lauluntekstistä oli luonnollisesti ainoa, jonka tunsin, eikä sitä ole ollut tarvetta kyseenalaistaa.
Viime vuosina olen kuitenkin törmännyt hämmentävään ilmiöön. Olen alkanut kohdata itseäni tuntuvasti nuorempia (täysi-ikäisiä) ihmisiä, joita laulun sanoitus ärsyttää ihan muusta syystä. Se näet kertoo kuulemma äidin syrjähypystä tai rakastajasta – mistä lie naapurin sedästä, joka on sonnustautunut joulupukiksi ja jonka kanssa kertojan äidillä on salasuhde. Tämä (väärä) tulkinta on todella kyyninen, ja sen esittämä elämänkuvakin on melkoisen kyyninen (ts. se, että äiti suutelee naapurin setää, on vain hassua eikä mitään rakkautta enää ajatellakaan). Minut asia tekee surulliseksi. Nämä väärintulkitsijat elävät niin tylyssä maailmassa, että lasten joululauluissakin lauletaan syrjähyppelystä. Voi luoja.
Parisen viikkoa sitten tutustuin Steve Winwoodin kokoelma-albumiin ja siinä yhteydessä kappaleeseen nimeltä Valerie. (Kyseessä on se Winwood-biisi, josta Eric Prydz poimi tunnetun Call on Me -samplensa.) Sen kertosäkeen lopussa sanotaan nopeasti jotakin. Onkohan se "I'm not the same boy I used to be"? Olemme jo tottuneet siihen, että laulaja vakuuttaa rakkauden kohteelle olevansa muuttunut, eikä enää se kusipää tai typerä hupakko, joksi kohde häntä yhä luulee. Oletamme siis – ja minäkin oletin Valerien tapauksessa – että taustalla on jotakin epämiellyttävää kökköä, josta halutaan nopeasti ja tehokkaasti irti. Mutta katin kontit! Winwood laulaakin: "I'm the same boy I used to be." Laulun sanoissa viitattu menneisyys onkin jotain hyvää ja kaunista! Hämmentävä kulttuurisokki.
Valerien julkaisemisesta on tätä kirjoittaessani kulunut 30 vuotta. Samaan aikaan minä tiesin jo, mistä Kun joulupukki suukon sai kertoo. Maailma taitaa tosiaan olla muuttunut, eikä alkuunkaan paremmaksi. Jos me aiomme muuttaa maailmaa nykyistä paremmaksi, meidän on myös opittava – ja opetettava toisiamme ja lapsiamme – olettamaan asioista hyvää.
Minun korvaan särähtää, kun on ihmisiä joiden mielestä lapsille ei saisi lukea punahilkkaa, koska se kertoo symboolisesti pedofiliasta ja mistä kaikesta rumasta. En minä ainakaan osannut lapsena ajatella sitä mitenkään symbolisesti ja nähnyt vielä symbolien taakse asioita joista en oikeasti edes tiennyt mitään. Susi oli konkreettisesti susi ja mummo oli mummo. Jeesh!
VastaaPoistaEiköhän nuo tulkinnat kerro enemmän tulkitsijastaan kuin tulkittavasta asiasta.
No minusta tässä ei ole niin vakavasta asiasta kysymys. Suurin osa lapsistahan on aina ajatellut, että joulupukki on joku muu kuin oma isä - nimittäin Korvatunturin oikea joulupukki. Kun laulua kuuntelee pienestä saakka, saattaa tämä ajatus ihan varmasti tulkintaan. Olen itsekin tulkinnut tätä pettämiseksi aina pienenä, ennen kuin paljon myöhemmin olen kuunnellut laulua ajatuksen kanssa. Paljon surullisempi asia mielestäni muuten ovat lapset, jotka eivät koskaan usko Joulupukkiin. Sadut ja tarinat maailmoineen ovat tärkeitä. Punahilkkakin.
VastaaPoistaNjaa. Olet sinä minusta kaikesta huolimatta itseäni kyynisempää sukupolvea. :D
PoistaSiis "saattaa tämä ajatus ihan varmasti VAIKUTTAA tulkintaan."
VastaaPoista