Sanomalehti Kalevan, jota näin joulukyläilyn yhteydessä saan tilaisuuden lukea, yleisönosastossa joku Niilo Karjalainen (nimestä päätellen nuori ja edistyksellinen) ehdotti oman kirkon perustamista niille, jotka eivät pitäydy Jumalan sanassa. Sellaisia ovat kuulemma homoliittojen hyväksyjät. Mieli hellä on kristityllä, kun joulu on, kun joulu on.
Eipä silti, tiettävästi jo ensimmäisen vuosisadan alkukirkko jakaantui kahteen leiriin – "sanoman" ja "sukuperän" kannattajiin, kuten Michael Baigent muotoilee. Ensin mainittua ryhmää johti Pietari, jälkimmäistä Jaakob, joka ilmeisesti oli Jeesuksen (alias Joosua Joosefinpojan) biologinen veli. "Sanomasta" erkani lähinnä Aleksandriassa kukoistanut gnostilainen haara, jonka Rooman keisari Konstantinuksen koolle kutsuma Nikean kirkolliskokous kanonisoi 300-luvulla harhaopiksi. Lännen ja idän kirkot irtautuivat toisistaan virallisesti 1000-luvulla, käytännössä jo aiemmin. 1500-luvulla tuli uskonpuhdistus Luthereineen ja Calvineineen. 1800-luvulla syntyi valtava joukko uusia kirkkokuntia ja herätysliikkeitä.
Olisiko nyt vuorossa "Jumalan rakkauden" ja "Jumalan ankaruuden" oppien ero? Ymmärrettävää, mutta aika pinnallista. Kannatettavampi idea olisi nykykirkon, tai edes jonkin herätysliikkeen, irtiotto "konstantinolaisesta" kristillisyydestä. Sopimuksella Rooman valtiovallan kanssa kristillisyys teki liiton yhteiskunnallisen konservatiivisuuden kanssa. Ehkä ei-konstantinolainen kirkko hyväksyisi, paitsi homot, myös gnostilaiset ideat, jotka ovat itseäni lähempänä kuin nykyinen ev.-lut.-oppi.
Erosin kirkosta jo kymmenkunta vuotta sitten. Joulua vietän, kun en osaa olla viettämättäkään. Lapsuuden kokemukset joulun ainutlaatuisesta tunnelmasta ovat yhä läheisiä. Viime yönä ennen nukkumaanmenoa kuuntelin netistä kaksi minulle rakkainta joululaulua, vai täytyisikö sanoa "joulubiisiä". Ne ovat John Lennonin Happy Xmas (War Is Over) sekä Katri Helenan Joulumaa, jonka miellän edellisen suomalaiseksi vastineeksi. Niissä on se joulun sanoma, jonka kaikkein parhaiten ymmärrän.
Rauhallista ja tunnelmallista joulua, maailma.
Minusta Life of Brianin "seuratkaa hänen kalebassiaan" - "ei, seuratkaa hänen sandaaliaan" - kohtaus on yksi hilpeimmistä ja hauskimmin kristillisyyden historiaa (ja nykyhetkeä) peilailevista kohtauksista elokuvahistoriassa. ;)
VastaaPoistaTuosta tulee myös mieleen klassinen ongelma: jos sormi osoittaa kuuta, tyhmät ihmiset tuijottavat sormea.
VastaaPoistaBrianin elämä pitäisi kyllä katsoa pitkästä aikaa uudelleen. Always look on the bright side of life!
Joskus sitä itsekin kyllä lipsahtaa ensin tuijottamaan sormea, ennen kuin tajua sen kuun. :D
VastaaPoistaMutta jos liikut täällä Jyväskylässä, niin tarjoan teen ja Brianin - etenkin ellet pane pahaksesi mahdollisuutta pannarin eksistenssille kesken elokuvan?
Ai? Täytyypäs pitää mielessä, kiitos. Tosin piipahdukset eri paikkakunnilla ovat sattuneista syistä paitsi harvinaisia, myös lyhyitä. Jkl:ssä asuu eräs kaveripariskunta, jonka luona vierailen, kunhan ehdin.
VastaaPoista