sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Nettihäiriköt

Sama on tapahtunut monta kertaa, asiayhteys on vaihdellut. On nettisivu, jonka puitteissa käydään keskustelua. Ehkä kyseessä on blogi – vähän kuin tämä, mutta avoimempi – tai keskustelufoorumi. Keskustelu on hedelmällistä kaikille osapuolille ja tapahtuu mukavassa sopusoinnussa. Toki yksityiskohdista saatetaan olla eri mieltä, mutta osapuolet kunnioittavat sen verran toisiaan, ettei synny eripuraa. Yhtäkkiä nettisivulle ilmestyy riidanhaastaja. Hän on kategorisesti eri linjoilla kaikissa käsiteltävissä asioissa, eikä kukaan aiempi osallistuja oikeasti ymmärrä, miksi (tai edes miten) tulokas on liittynyt keskusteluun. Hänen tyylinsä ja puhetapansa poikkeaa jyrkästi koko siihenastisesta keskustelusta, eikä hän itse tunnu ollenkaan hyväksyvän, että häneen aletaan välittömästi suhtautua silmätikkuna. Hän syyttää toisia "suvaitsemattomuudesta", "vihamielisyydestä" ja "sananvapauden loukkaamisesta" verraten toisia mielellään mafiaan tai natseihin. Tulokkaan sananjulistus ja reaktion vastareaktiona kehittyvä tyypillinen suomalaismiehen vollotus torpedoivat kaiken muun keskustelun, kunnes riidanhaastaja saa tarpeekseen ja siirtyy – luultavasti seuraavaan samanlaiseen kohteeseen.

Mitä on tapahtunut suomalaiselle kulttuurille? Itse olen vastareaktiona (sic) liukunut päinvastaiseen suuntaan. Missä vielä viisi vuotta sitten osasin väitellä paremmin kuin keskustella, nykyään olen suorastaan allerginen kaikille aktiivisille ja hedelmättömille konfliktitilanteille. Joskus ajaudun niihin, mutta se tuntuu pahalta. On tietysti henkistä edistymistä oppia keskustelemaan kunnioittavasti ja hedelmällisesti, mutta totuuden nimessä en usko että olisin sitä edes oppinut, ellei ympärillä yltyvä väittelyvimma olisi muuttunut niin päällekäyvän ahdistavaksi.

Mikä tekee tavallisesta Jussi Korhosesta, Pekka Virtasesta tai Matti Hämäläisestä uhmakkaan nettihäirikön, jonka näppäimistöltä sinkoilevat kipinät täysin siitä piittaamatta, kuinka paljon täysin turhanpäiväistä huonoa stressienergiaa hänen ryöpsäyksensä synnyttävät kanssanettailijoissa, jotka vuorenvarmasti eivät ole käännytettävissä?

Tjaa. Aihe sinänsä synnyttää minussa sen verran huonoa stressienergiaa, että jätän analyysin tähän.