Kaikki kynnelle kykenevät nykysuomalaiset tuntevat käsitteen 'suuret ikäluokat'. Käsitteellä tarkoitetaan sodan jälkeen, angloamerikkalaisittain 'baby boomin' aikana, eri tulkintojen mukaan noin vuosina 1945–50 tai 1945–54 syntyneitä. Heitä oli paljon. 1960-luvun sukupolvikapinaakin on selitetty siitä kummunneella tietoisuudella, kuinka suuria nämä ikäluokat olivat heitä edeltäviin verrattuna. Toki nykytutkimus ymmärtää, että huomattava osa suurista ikäluokista ei oikeasti kapinoinut lainkaan.
Pienet ikäluokat syntyivät 1970-luvun alkuvuosina. Kaikkein pienin ikäluokka oli Suomessa 1973. Sitä alemmaksi syntyvyys tippui vasta 2000-luvun alussa, ja viime vuosien lukemat ovat taas olleet hieman korkeampia. Vuonna 1974 syntynyt ikäluokka oli pienempi kuin yksikään vuosina 1975–85 ja uudelleen 1988–95. Vuosina 1976, 1983 ja 1992 putkahti Suomenmaahan yli 10 000 vauvelia enemmän vuotta kohden kuin 70-luvun niukimpana aikana.
Minä olen suurten ikäluokkien lapsi ja itse pieniä ikäluokkia. Hämmentävä yhtälö sinänsä. Omaan ikäryhmääni tuntuu kirjoitetun koodi, joka on luonnollisesti vastakkainen 1940-luvun lopulla syntyneille: "Me emme pysty muuttamaan mitään." Itse en pysty siihen samastumaan varpaankynnellänikään. Lieneekö suurten ikäluokkien vaikutusta vai optimismia, antipessimismiä tai realismia, mutta minulle on aina ollut luonnollinen ajatus yrittää muuttaa maailmaa, kun kerran siihen pystyn. Siis yrittämään.
Aika moni keittiösosiologi tai -kulttuurintutkija osaa mielestään vastata kysymykseen 'mikä määrittää suuria ikäluokkia'. Mutta mikä määrittäisi pieniä ikäluokkia? Pikainen Google-vilkaisukin tarjoaa vain sitä dilemmaa, että pienet ikäluokat joutuvat elättämään suuret näiden tullessa vanhoiksi. Yksi kiukkuinen keskustelukommentti puhuu "meistä pienistä ikäluokista, jotka keskitymme sättimään toisiamme". Hajakommentteja sinkoilee aiheille "pienet ikäluokat elävät nopeassa taloudessa, suuret ikäluokat hitaassa taloudessa" sekä "pienet ikäluokat haaveilevat kokonaisesta elämästä... ei 110 lasissa aktiivivuodet ja elämää sitten joskus". Viimeisestä tunnistan jopa itseni.
Ehkä pienet ikäluokat määrittyvät parhaiten, kun sanotaan "Dingo, 90-luvun lama, EU, tietokoneiden läpimurto, vapaa-aika työn arvoiseksi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti