Niin paljon on muuttunut, niin äkkiä

Ääriainekselta vaikuttavan setämiehen suutahtaessa noin neljättäsadatta kertaa feministeille on aika miettiä, missä mennään. Monelle 2000-luvulla aikuistuneelle setämiehen höpinät lienevät täysin käsittämättömiä, mutta "jonnet ei muista", jos kärjistäen sanotaan. Feministit ovat toki toistelleet samantyyppistä sanomaa jo kauan, mutta melkein yhtä pitkään feministinen puhe vaikutti ääriainesjutulta. 1970-luvulla varttuneet miehet eivät välttämättä pitäneet edes todennäköisenä, että "naisasianaisten" näkemys voittaisi heidän viriilinä elinaikanaan. Ja kun sen voitto alkoi olla väistämätön, omassa kuplassaan elävät ihmiset eivät välttämättä aluksi tätä havainneet tai ymmärtäneet. Vasta sosiaalinen media – tai ehkä ensi tilassa internetin keskustelupalstat – teki sen kaiken näkyväksi ja auttoi samalla toisin ajattelevia löytämään toisensa ja joukkovoimaantumaan.

1) Vielä 1960-luvulla oli täysin yleinen sääntö ajatella, että nainen on miestä heikompi sukupuoli. Naisen ei uskottu pystyvän raskaisiin ja vaativiin tehtäviin – ei fyysisesti eikä psyykkisesti. Tähän liittyi jako miesten ja naisten ammatteihin, ja koska esimerkiksi hoitotyö oli todella naisten alaa, miehet eivät olleet edes näkemässä, kuinka fyysisesti vaativia töitä hoitoalan naiset jo silloin tekivät. Psyykkinen heikkous ilmeni mm. "hysteriana", jota pidettiin ihan todellisena naisille tyypillisenä ilmiönä. Pidettiin päivänselvänä, ettei naisesta olisi sotilaaksi tai poliisiksi, ja myös urheilu oli aika lailla miesten maailma. Niinkin myöhään kuin vuonna 1980 naisten pisin juoksumatka olympiakisoissa oli 1500 metriä, ja samoihin aikoihin Suomeen tuotu, 1960-luvulla kehitetty ringette luotiin jääpeliksi naisille, joille jääkiekon katsottiin olevan liian raakaa ja fyysistä. 1980-luku oli pullollaan keskustelua urheilun "kolmannesta sukupuolesta" eli naisista, jotka ahtoivat itseensä mieshormoneja ollakseen parempia urheilijoita kuin "aidot" tai "luonnolliset" naiset.

2) Vanha Uuden Testamentin käännös (1938) paljastaa kiintoisasti suomen kielen sanojen juuria. Esimerkiksi sanan 'naida' (merkityksessä 'mennä naimisiin') yhteydessä käytetään aina toistakin ilmausta, 'mennä miehelle'. Vain nainen on siis voitu 'naida'; nainen ei ole 'nainut' miestä, vaan 'mennyt miehelle'. a) Edellinen tietysti viittaa suoraan omistussuhteeseen: vaimo on ollut miehen, mutta aviomies ei naisen omaisuutta. Tätä käsitystä on moniaalla tukenut myös lainsäädäntö. b) Sanan 'nainen' viittaaminen sukupuoleen, jonka edustajan mies nai, on luonnollisesti tämän myötä entistäkin ilmiselvempää. Tässä valossa ei tunnu enää niin hämmentävältä, miksi hyvin kauan – jonkin verran vielä nykyään – naisen läsnäolo on sinänsä merkinnyt erotiikan ja romantiikan läsnäoloa joissakin asiayhteyksissä. Se on ollut miesten hallitsemassa maailmassa naisten olemassaolon tarkoitus! Edelleen, tämä selittää, miksi vaimon löytäminen on saattanut olla miehelle ennen nykyistä helpompaa: vaimoksi (ja äidiksi) pyrkiminen ylipäänsä oli pitkään naisen elämän kyseenalaistamaton tarkoitus.

3) Hyvin kauan oli täysin vieras näkemys, että naisen kuuluisi nauttia seksistä. Oli tutkimuksia, joiden mukaan miehellä on "ejakulaatiovietti" ja naisella "antautumisvietti". Vielä 1970-luvun, jopa 1980-luvun kontekstissa oli täysin normaalia puhua seksistä näkökulmasta "nainen antautuu miehelle". Harva nainen ja vielä paljon harvempi mies tuli edes kyseenalaistaneeksi tätä näkemystä ennen kuin feministien ansiosta naisen nautinnosta alettiin edes puhua. Omaa kieltään puhuu mm. hyllystäni löytyvä vuoden 1984 nuortenlehti, jonka mukaan "kaikki tietävät poikien masturboivan", mutta kuulemma tytöt tyydyttivät itseään melkein siinä missä pojatkin. Tai se, että koulussa 1990-luvun alussa jaetun seksuaalisuusaiheisen monisteen mukaan "pojista neljä viidestä ja tytöistä kaksi viidestä kertoo tyydyttävänsä itseään". Jos edes seksuaalisen nautinnon hakeminen ei ole vielä täysin normaalia, voimme kuvitella, millaista poikkeuskäyttäytymistä on edustanut seksisuhde, jonka oleellinen sisältö ei ole ollut toistuva tähtääminen miehen siemensyöksyyn.

4) Suomessa tavataan usein ajatella, että meidän agraarinen kulttuurimme on suosinut vahvoja, fyysistä työtä tekeviä naisia. Kuinka euroamerikkalaisen porvariluokan "pikku naisen" ihanne on koskettanut Suomea? Ensimmäinen väite on kyllä totta. Tässä kuitenkin hyppäämme parin sodanjälkeisen vuosikymmenen yli. Kuvittelemme helposti suomalaisen yhteiskunnan alkaneen tältäkin osin kiireesti nykyaikaistua jo yhtä aikaa yhteiskunnan kaupungistumisen ja keskiluokan nousun kanssa. Tähän liittyy elitistinen harha: kun feministit ("naisasianaiset") alkoivat julistaa näkemyksiään, oletetaan sen heti pulpahtaneen pinnalle ja vaikuttaneen mielipiteisiin. Tämä tapahtui kuitenkin pikku hiljaa ja viiveellä; feminismi oli aluksi marginaali-ilmiö. Koko sen ajan Suomessa rakentui ja vahvistui kaupunkilainen keskiluokka, joka omi edellä mainitun euroamerikkalaisen porvariston ihanteita. Tähän vaikutti vahvasti...

5) ...populaarikulttuuri. Uudella keskiluokalla oli aikaa ja varaa lukea, katsoa elokuvia ja televisiota sekä kuunnella musiikkia, ja nämä olivat kaupungissa myös ulottuvilla. Suuri osa tästä populaarikulttuurista tuli perinteisistä vahvan kaupunkilaisporvariston maista, erityisesti Yhdysvalloista. Pitkin 1960-, 1970-, vielä 1980-lukuakin ahmimme kulttuuridokumentteja, joissa aikuisen miehen tyttöystävä oli kutsumanimeltään "little girl", "child" ja tietysti "baby", ja joissa aikuiset naiset olivat pieniä, hentoja, antautuvia ja pyörtyilivät tunne-elämyksistä tohtorismiesten edelleen diagnosoidessa heille hysteriaa. Ja vaikka jo 70-luvulta lähtien puhuttiin miehen kriisistä uudessa kulttuuriympäristössä, voimme vielä miettiä, millaisia olivat 80-luvun populaarikulttuurin valtavirtaidolit – niin naisia kaataneet miehet kuin miehiä fyysisillä avuillaan vietelleet naisetkin.

Summa summarum: ihan äskettäin, meikäläisen ja suurten ikäluokkien väliin sijoittuvan sukupolven aikuistuessa (ja omassa lapsuudessani), miesten ja naisten asema ja roolit yhteiskunnassa, jopa miehen ja naisen käsitteet olivat täysin toisenlaiset, ja tätä myös vanhemmat sukupolvet kasvoivat pitämään normaalina. Siltä perustalta nykyään laajalle levinnyt, tasa-arvoa ja ihmisten sukupuolesta riippumatonta samankaltaisuutta korostava ajattelutapa on mahdollista nähdä hullutuksena, jonka päättymistä odotetaan kuin kuuta nousevaa ja internetin & sosiaalisen median yhdistäessä samoin ajattelevat myös toimitaan tämän tavoitteen puolesta. Tai ainakin tökitään feministejä, jos muuhun ei enää koeta pystyttävän. Tuhannet miehet kasvoivat miehisiin etuoikeuksiin ilman minkäänlaisia valmiuksia ymmärtää niitä etuoikeuksiksi; kun jotain "normaalia" viedään heiltä, on psykologisesti ymmärrettävää kääntyä vanhatestamentillisiin "feminismi ja tasa-arvo sotivat jumalallista sukupuolijärjestystä vastaan" -näkemyksiin, joita he tuskin alun perin kannattivat. Ymmärrettävyys ei silti ole hyväksyttävyyttä, ja etuoikeudet ovat etuoikeuksia siitä riippumatta, hahmottaako etuoikeutettu kansanryhmä niitä sellaisiksi. On mietittävä uudelleen, millä tavalla saamme asiat menemään eteenpäin. Nykyinen vihanpitopolitiikka ei siinä ainakaan onnistu.

Yksi lisänäkökulma juolahtaa vielä mieleen. Asioissa, jotka vanhassa kulttuurissa liitettiin naisiin – herkkyydessä, altruismissa, antautumisessa – on myönteistä voimaa, joka on 2010-luvun yhteiskunnassa täysin aliarvostettua. "Naisellisten" asioiden emansipaation olisi pitänyt alusta lähtien kulkea naisten emansipaation kanssa käsi kädessä; nythän olemme ajautuneet melko kovaan ja maskuliiniseen yhteiskuntaan, tai kovat ja maskuliiniset arvot ulottuvat kaikkiin piireihin, kun vanhassa yhteiskunnassa ne pitkälti pitäytyivät miesten piiriin. Nyt meidän on muistettava, että myös miehet, ja tietysti naisetkin, ovat vapaita toteuttamaan pehmeitä arvoja omassa elämässään ja omissa ihmissuhteissaan, kun sukupuoliroolit eivät kahlitse meitä. Syytä onkin. Maailmansodan uhka leijuu ilmassa, sota on aina seurausta kovista arvoista ja jos raajat ja luodinsirpaleet lentelevät, pehmeää hoivaa tarvitaan kipeästi kaikkialla. Niin pitkälle emme varmasti halua ajautua.