Liisa Tavi on suomalainen laulaja. Hän putkahti 70-luvulla Joensuusta Helsinkiin ja jostain minulle tuntemattomasta syystä pääsi hyvin lyhyessä ajassa laulamaan Agit-Prop-kvartetin riveihin. Paitsi, että nyt minä kirjoitan höpöjä, Liisa Tavi on nimittäin aina ollut erinomainen laulaja ja hänen äänensä todella upea (abfab?). Kai 70-luvulla vielä ihan oikeasti pääsi esiin lauluäänellään. Kai laululiikkeessä vallitsivat ihan eri lait kuin pintaliitobisneksessä.
Agit-Prop ei tainnut juuri esiintyä vuoden 1977 jälkeen. Liisa Tavi ilmestyi entistä laajempaan tietoisuuteen 1979, kun hän levytti Pelle 1 000 000:n tekstiin sävelletyn kappaleen Lasta ei saa tukuttaa ja se voitti Jaakko Jahnukainen Shown eli suomeksi Levyraadin. Tukutuslaulusta tuli syksyn -79 yllätyshitti, ja pian julkaistu Liisan ensialbumi kolkutteli aivan listan kärkisijoja. Jatko-osia Sankareiden illat (1980) ja Palavat ikkunat (1981) myytiin tuntuvasti vähemmän, mutta Liisa pysyi esillä erityisesti tehtyään klassisen version Kollaa Kestään laulusta Jäähyväiset aseille. Sittemmin Liisan tähti himmeni, eikä hän ole tämän päivän tähti, vaikka esiintyykin yhä silloin tällöin.
Yritän tässä parasta aikaa jotenkin diilata sen kanssa, ettei mitään Liisan kolmesta ensimmäisestä albumista ole koskaan julkaistu CD-levynä. Kun miettii, kuinka monena painoksena on julkaistu kaikenlaisia irwingoodmaneja, tasavallanpresidenttejä ja sielunveljiä, riippumatta siitä miten hyvin mikäkin artistin/bändin levy on kiinnostanut edes aikanaan, voi vain sanoa että kyllähän Liisa edes yhden uudelleenjulkaisun ansaitsisi. Mutta ei? Liisan laulut rauhasta, yhteiskunnasta ja ihmisyydestä eivät varmaan joidenkuiden mielestä vetoa nyky-yleisöön. Minuun ne luonnollisesti vetoavat, enkä voi mitään sille tunteelle, että meitä piileksii jossain paljon useampiakin. Ehkei olekaan niin, että kansa saa mitä haluaa, vaan korkeintaan kansa haluaa mitä saa.
"Näkemiin nyt oikein paljon", siitä olen tykännyt.
VastaaPoistaLiisa Tavia kuuntelin aikanaan minäkin vaikka en minkään musiikinlajin, esittäjäryhmän tai yksityisen esittäjän friikki olekaan.
Mutta kantaaottavat sanomiset ovat aina olleet tärkeitä, lauluina tai kirjoina, näytelminä ja telkkariohjelmina. Lauluissa tietenkin persoonallinen ääni on tärkeä, mutta niinhän se taitaa olla kaikessa.
Minäkään en ole minkään musiikinlajin, esittäjän tms. friikki saatika fani, mikä ajatus on tuntunut minulle tosi oudolta jo yli puolet elämästäni. Joskus mietityttää, miten paljon menettää se, jotka sulkee valtaosan maailmassa tehdystä musiikista pois jo niiden tyylin tai esitystavan perusteella.
VastaaPoistaKannanotot ovat tärkeitä, tulivatpa ne muodossa missä hyvänsä. Musiikki on usein erittäin hyvä sanomisen väylä: jos teksti ja säestys tukevat toisiaan, voi musiikkia (ja sanoja) ymmärtävä ihminen saada siitä ikään kuin kaksinkertaisen latauksen.