sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Woodstock = totuus

Kuten kaikki asioihin perehtyneet tietänevät, elokuun puolivälissä vuonna 1969 järjestettiin White Lakessa, Bethelissä, New Yorkin osavaltiossa maailmanhistorian kuuluisin rockfestivaali, joka kantoi alun perin suunnitellun paikkakunnan mukaan nimeä "Woodstock". Samoihin aikoihin järjestettiin monia muitakin festivaaleja, joita väritti sama kaiken hyväksyvä hippihenki, mutta Woodstock oli se suurin ja legendaarisin. Paikan päälle ehätti virallisen arvion mukaan puoli miljoonaa, epävirallisesti miljoona musiikin ja hyvän fiiliksen ystävää. Vähintään toinen mokoma lähti festareille, muttei tukkiutuneiden teiden vuoksi päässyt perille. Edelleen, kuten tiedetään, festarilla esiintyivät Joan Baez, Blood, Sweat and Tears, Creedence Clearwater Revival, Country Joe and the Fish, Grateful DeadArlo Guthrie, Richie Havens, Jimi Hendrix, Jefferson Airplane, Janis Joplin, Melanie, Santana, Sha Na Na, Sly and the Family Stone, Ten Years After, The Who sekä useat muut oman aikansa (ja vähän myöhempienkin aikojen) suuret nimet. Moni – muiden muassa minä – on kuitenkin valmis sanomaan, etteivät esiintyjät olleet Woodstockissa mikään pääasia.

Meidät Woodstockin jälkeen syntyneet on kasvatettu osaksi maailmaa, jossa ihmiset pelkäävät toisiaan. Kaikkialla voi tulla vastaan roistoja, huijareita, hyväksikäyttäjiä, raiskaajia, murhaajia ja psykopaatteja. Sellaisilta on tietysti suojauduttava. Eikä siinä kaikki: yhteiskunnat on rakennettu suojelemaan kunnon kansalaisia rikollisilta. Väliäkö sillä, että "kunnon kansalaisen" ja "rikollisen" merkityksen määrittelee joku meitä paremmin tietävä kansalainen. Elämme siinä käsityksessä, että kanssaihminen on varsin todennäköisesti paha ja meidän on pidettävä puoliamme häntä vastaan. Tämä käsitys on meillä jo selkäytimessä. Koska nykypäivän yhteiskunnat ovat mitä ovat, olemme hyväksyneet, että kaikenlaiset pahikset saattavat olla jopa yhteiskunnan menestyjiä, ja koska meidän täytyy pitää puoliamme, meidän on laskelmoitava itsellemme elämänura, jossa roistojen, hyväksikäyttäjien ja psykopaattien logiikka hyväksytään mutta ajautumatta rikollisiksi (siis sellaisiksi, miksi yhteiskunta rikolliset määrittelee). Onhan varallisuutta, hyödykkeitä ja kaikkea hyvää jaossa vain rajallinen määrä. Ei anneta huijareiden viedä sitä meiltä! Pidämme puoliamme, vaikkemme tiedä tai edes välitä tietää, keitä vastaan näin oikeasti teemme.

Woodstockissa ei edellä mainittuja asioita mietitty. Miljoona hipinretkua tuli erinomaisesti toimeen keskenään. Ruokaa ja muita hyödykkeitä oli vähän, mutta se vähäinenkin jaettiin mieluusti naapurin kanssa. Ihmiset edustivat erilaisia näkemyksiä (Elliot Tiberin ja Tom Monten Taking Woodstock -kirjan mukaan festivaalilla törmäsi sekä kaikkien huumeiden laillistajiin että kaikkien huumeiden kieltäjiin – uskonsaarnaajista ja ateisteista puhumattakaan), mutta kaikki hyväksyivät toisensa ja elivät sulassa sovussa. Tappeluja ei tiedetä olleen, sen sijaan on tarinoita väkivallan uhan ratkeamisista humaanein ja rauhanomaisin keinoin. Erityisen mielenkiintoinen on reitin varrelle jääneiden kohtalo: aikakauden paras kattaus musiikkitähtiä jäi heiltä näkemättä, useimmilta myös kuulematta, mutta se ei heitä huolettanut – kaikkialla heitä ympäröi samankaltaisten hyväksyvien, rauhanomaisten ja rakastavien matkalaisten piiri. Se riitti aikaansaamaan ainutlaatuisen, koko myöhempää elämää värittävän myönteisen kokemuksen.

Kokonaisuudessaan Woodstock on kertomus ihmisistä, jotka päättivät kerran elämässään luottaa toisiinsa – huikein, tulevia sukupolvia innoittavin seurauksin. Länsimaiden historia 1970-luvulta eteenpäin on kertomus ihmisistä, jotka eivät luota toisiinsa. Seuraukset ovat tuhoisat – sekä yhteiskunnille, kulttuurille että elonkehälle.

Ehkä Woodstock onkin totuus ihmisistä. Ehkä kaikki, mitä olemme oppineet varustautuessamme toisiamme vastaan, onkin huijausta. Ehkä meidän vain kannattaisi uskoa, että kun yhteinen asia on riittävän hyvä ja innoittava, osaamme olla hyviä toisillemme: jaamme varallisuuden ja hyödykkeet, hyväksymme erilaiset näkemykset, hylkäämme väkivallan ratkaisukeinona ja löydämme myönteisen elämänkokemuksen jokaisesta hetkestä, sellaisistakin, joita besserwisserit eivät pitäisi tähtihetkinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti