Paljon oli tapahtunut sitten vuoden 2000. Olin kokenut sekä elämäni mielialahuipun että -pohjan. Olin sosiaalistunut useaan kaveripiiriin yhtä aikaa ja sitten menettänyt niistä tunnetasolla kaikkein myönteisimmän. Olin kokenut lyhyehkön intiimin ihmissuhteen, josta ei tullut mitään ihmeempää, sekä lähes puolentoista vuoden kiinteähkön etätykkäämisen, joka ei johtanut mihinkään, ellei kirvelevää pysyvää välirikkoa lasketa. Tässä yhteydessä kenties oleellisin noiden vuosien prosessi on, että jälkikäteen ajatellen minusta oli tullut aina vain tavallisempi. Tosin siltä ei ehkä näyttänyt silloin.
Lokakuun lopulla 2005 löysin eräänä aamuna itseni poliisiautosta. Olin litkinyt epähuomiossa poikkeuksellisen paljon alkoholia ja päätynyt mystisesti jonkin omakotitalon pihaan, josta minut hätistettiin viranomaisten kyytiin. Seuraavat viikot elin järkytyksen ja hämmennyksen vaihettumisvyöhykkeellä. Miten ja miksi oli käynyt näin? Mitä minusta oli tullut ja tulossa? En voinut olla tekemättä johtopäätöstä, että jokin elämässäni kaipasi aktiivista muutosta. Syyttävä katse suuntautui kohti silloista sosiaalista elämääni. Ilmeisesti kaverit, joiden kanssa pyörin, olivat niin tylsiä, että heidän kanssaan oli kivaa vasta kun oli nousussa kuin tuolihissi. Lisäksi tuntemattomienkin jutut, esimerkiksi netissä tai pubissa, olivat typeryyttään masentavia. Niinpä sain päähäni, että vältän (alkoholin läträyksen ohella) kaikkea sosiaalista toimintaa ja syvennyn omaan maailmaani. Osa-aikainen työ taidegalleriassa piti minut joka tapauksessa kiinni arjessa ja yhteiskuntaelämässä.
Marraskuu oli lämmin ja pimeä. Kun lopulta maahan satoi valkea lumi, huomasin sen kohottavan mielialaa. Eräänä päivänä lähdin kävelylle etelään silloisesta asunnostani. Päivä oli pilvinen, taisi sadella luntakin, mutta jossain vaiheessa pilvipeite repeili. Yhtäkkiä oli päivänselvää, että tämä on se vuodenaika, joka johtaa uuteen kevääseen. Minusta alkoi tuntua pitkästä aikaa oikeasti hyvältä. Luovuuteni puhkesi kukkaan vielä saman kävelyn aikana. Uusi herääminen oli niin häkellyttävä, että jo ihan lähipäivinä – tai ainakin -viikkoina – saatoin todeta itsekseni ja itselleni: "Missä helvetissä olen ollut viime vuodet? Tämä on se oma tuttu olotila!"
Vuoden 2005 viimeinen viidennes johti minut selvästi harhapolulta takaisin kotiin: kauniimpaan todellisuuteen, jossa sanoja, säveliä ja ideoita leijaili ilmassa ja kasvoi puiden oksilla. Oli alkamassa vuosi täynnä henkisiä oivalluksia, itsen löytämistä ja hyvää fiilistä. Samalla tämä kausi johti minut uudelle harhapolulle, mitä en silloin tietenkään käsittänyt. Jos elämäntarinaani on sijoitettava ajankohta, jolloin vieraannuin pysyvästi sosiaalisesta elämästä, se on tämä. Ihmissuhteet, jopa kaverisuhteet olivat entistä isomman kiven takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti