Tähän olisi voinut valita aiheeksi myös 30.10.1980. Silloin perheemme muutti pienestä omakotitalosta, jossa olimme asuneet kolme vuotta vuokralla, isompaan keskeneräiseen omakotitaloon, joka oli "oma". Lainausmerkit tarkoittavat, että sen velkoja maksettiin vielä 1990-luvullakin. Tänään tuntuu kuitenkin siltä, että oleellisempi käännekohta on seuraavan vuoden elokuun 17. päivä, jolloin aloitin peruskoulun ensimmäisen luokan. Sitä ennen olin jo käynyt ilmoittautumassa kouluun maaliskuussa ja tutustumisessa toukokuun alkupuolella, siis hiukan yli 30 vuotta sitten.
Sunnuntaina 16. elokuuta 1981 olin vielä "vapaa" lapsi viettämässä viimeisiä kesäpäiviä. En tietenkään muista siitä päivästä mitään. Seuraavan päivän muistan hämärästi. Luokallamme oli ilmeisesti 29 oppilasta, joista kolme tyttöä (!) passitettiin lähipäivinä naapurikouluun, ettei luokasta (pienen koulun ainoasta ekaluokasta) tulisi liian isoa. Seuraavana vuonna koulussa aloittikin ensimmäistä kertaa kaksi ekaluokkaa. Mutta se on jo asioiden edelle menemistä. Totean koulunalkua seuranneesta kaudesta vain, että jouduin pian törmäämään ilmiöön nimeltä koulukiusaaminen. Se paheni selvästi myöhempinä vuosina, mutta läsnä se oli alusta lähtien. Olin itse asiassa ollut jo tarhakiusattu, mutta viisivuotiaan tajunta on erilainen kuin seitsenvuotiaan, eikä kiusaaminen koskettanut minua lastentarhan ulkopuolella mitenkään. Sitä paitsi kouluunmeno oli ihan eri lailla pakollista touhua.
Vuodesta 1981 muistan yhtä ja toista. Olin käynyt keväällä seurakunnan pitämässä päiväkerhossa. Sieltä minut ja parhaan kaverini nouti tämän isä ikivanhalla keltaisella Volkswagenillaan. Loppuiltapäivän olin kaverin luona, kunnes äitini soitti sinne ilmoittaakseen tulleensa kotiin (jolloin minäkin saatoin sinne, melkein naapuriin, kävellä). Päiväkerhoa ei ollut kaikkina viikonpäivinä. Muut päivät vietin mummolassa keskikaupungilla. Mummo alkoi jo silloin hitusen dementoitua, vaikka oli "vain" reilun seitsemänkymmenen ikäinen. Siitä kevätkaudesta muistan lisäksi (kouluun ilmoittautumisen ja tutustumisen ohella), että maaliskuu oli poikkeuksellisen kylmä. Talvi oli ollut luminen. Lahdessa järjestettiin ampumahiihdon MM-kisat, joita katsoin mummolan telkkarista. 12-vuotiaan veljeni kanssa leikimme pikkuautoilla, joita hän kustomoi maalaamalla niihin kuvioita pikkutarkasti ja liimaamalla istuimiin plyysinpaloja. Loppukeväällä pääsin osalliseksi ajankohtaisesta musiikkibuumista, kun Stray Catsia kuunneltiin Rockradiosta aina tilaisuuden tullen.
Kesän alkupuoli oli sateinen, loppukesä ihan siedettävä. Kävimme isän, äidin ja veljen kanssa ensimmäisellä Etelä-Suomen automatkalla. Siitä tuli sittemmin jokakesäinen sääntö. Auto oli beigenvärinen Peugeot. Menomatka Oulusta Helsinkiin kesti uskomattoman kauan, perillä olimme vasta yökahdelta. (Myöhemmin on kerrottu, että matkan hitauden syy oli se, kun minun ja veljeni täytyi vähän väliä saada jostain syötävää tai juotavaa tai päästä pissalle – vuorotellen.) Elin sen päivän todella täysillä, muistan vieläkin, miltä tuntui jossain tietyssä reitinkohdassa – Vimpelissä, Virroilla tai Pälkäneellä. Muistan myös, että jossain vaiheessa päivää kuului radiosta Rainbow-yhtyeen hitti I Surrender. Se siivitti jo kohti niitä (koulu)vuosia, jolloin lempimusiikki oli aina (olevinaan) heviä. Helsingissä satoi koko ajan vettä, mutta kaupunki oli kiehtova. Paluumatka tehtiin Itä-Suomen kautta. Juuri seitsemän täyttäneen lapsen tajuntaan jäivät sellaisetkin paikannimet kuin Liljendal, Tuohikotti ja Vehmasmäki. Jossain vaiheessa kesää käytiin myös äidin suvun omistamalla saarella Taivalkoskella, missä nykyistä mökkirakennusta vasta suunniteltiin. Sukulaisten kyläilyt, ja sukulaisten luona kyläilyt, olivat yleisiä ja aina mukavia. Isä harrasti maratonjuoksua ja jolkottikin sinä kesänä voimaan jääneen ennätyksensä, 2.42 ja risat.
Elokuun kolmantena viikonloppuna olin vielä kiusaamaton, tärveltymätön ja naiivin onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti