Alivaltiosihteerin radio-ohjelmasta napattu otsikko (kyseessä arkkipiispan mikrofoninkokeilu) kätkee taakseen sen tosiseikan, että olen kuluneena talvena lueskellut todella pitkästä aikaa ihan kunnolla Raamattua. On tehnyt hyvää tutustua kaikkien näiden kristinuskokriittisten vuosien jälkeen, mitä kristittyjen pyhässä kirjassa ihan oikeasti kirjoitetaan. Tokihan minulla on asiasta muistikuvia sekä lapsuudesta että rippikoulusta, kenties koulun uskontotunniltakin, mutta nuo muistikuvat ovat olleet melko hämäriä ja joissakin tapauksissa virheellisiä.
Tässä kirjoituksessa en puutu Vanhaan testamenttiin juuri enempää kuin totean, ettei se kestä päivänvaloa. Ei sitten ollenkaan. Selityksiä moniin myytteihin VT:stä kyllä löytyy.
Kiinnostavampi on Uusi testamentti, tekstikokoelma, jonka ytimessä on Kristuksena tunnettu "Jeesus Nasaretilainen". Tosin uudempi tutkimus on osoittanut, että tekstien käsittelemän historiallisen henkilön nimi oli oikeasti Jeshua tai Yeshua – joka on arameankielinen muunnelma nimestä Joosua – eikä hän välttämättä tullut Nasaretista, sillä hänen ristiinsä kirjoitettu "nazarenus" viittaisi mieluummin nasareeneihin, jotka olivat ajanlaskun alun Palestiinassa vaikuttanut uskonnollis-poliittinen lahko. Lisäksi Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus (käytän selkeyden vuoksi tätä nimeä) oli kotoisin Betlehemistä, eikä Markuksen evankeliumi puhu hänen syntyperästään ollenkaan. Toki Nasaret on mainittu kaikissa Raamatun kaanoniin hyväksytyissä evankeliumeissa osana tiettyä Jeesuksen elämänvaihetta.
Jotkin evankeliumien erityispiirteet pistävät minunlaiseni lukijan silmään. Luukkaan evankeliumissa Jeesus tuntuu nykyistä kansankieltä käyttääkseni jatkuvasti vittuilevan ympäriinsä. Hänen lausahduksissaan näyttää olevan yllättävä annos purevaa sarkasmia. Toki luterilaiskristilliselle mentaliteetille on luontevampaa tulkita vapahtajan diskurssi pateettisen tosikkomaiseksi kuin synkän, mutta ilkikurisen huumorintajuiseksi. Itse en sitä mentaliteettia edusta, joten minulle Luukas aiheutti pienen yllätyksen. Matteuksen evankeliumin Jeesus puolestaan etsii pakkomielteisesti paikkoja ja tapahtumia, jotka toteuttavat VT:n profeettojen messiasennustukset. Omaan silmääni tämä on selvästi itsetarkoituksellista, ei välineellistä ja Jumalan johdattamaa niin kuin nykykirkko asian esittää. Johanneksen evankeliumin ajankuva taas näyttää äärimmäisen epänykyaikaiselta ja epälänsimaiselta, sellaiselta, jonka perusteella UT:n tapahtumat on mahdotonta ymmärtää 2000-luvun alun eurooppalaisen (ainakaan pohjoismaisen) logiikan mukaan.
Apostolien teot tuottaa oman erityisoivalluksensa. Kirkkokunnat saarnaavat, että Jeesus yksin oli Jumalan poika ja hänen ihmetekonsa osoittavat Herran erityisestä suhteesta häntä kohtaan. Luukkaan kirjoittama Apostolien teot kuitenkin esittelee Pietarit, Paavalit ynnä muut tekemässä ihan samanlaisia ihmetekoja, vaikka heillä ei ollut isä–poika-suhdetta Jumalaan. Sen sijaan heitä elähdytti Pyhä Henki, jonka teologit tulkitsevat Jumalan kolmanneksi ilmenemismuodoksi Isän ja Pojan lisäksi. Paitsi, että itselleni on aina tuntunut jakomieliseltä ajatella Jumalaa keskustelemassa itsensä kanssa ("isän" ja Jeesuksen vuoropuhelut), on myös Pyhä Henki omaan silmääni radikaalisti erilainen kuin isä-Jumala: jälkimmäinen on aktiivinen, mutta edellinen passiivinen voima. Minun on paljon helpompi uskoa kaikkia ihmisiä elähdyttävään jumalalliseen henkeen kuin persoonalliseen Jumalaan, joka ohjailee luomakuntansa tapahtumia valtaistuimeltaan käsin. (VT:n Jumala aivan erityisesti on kuin maallinen kuningas, joka vieläpä potee melkoista prinsessatautia.) Voidaan tosiaan puhua kaikista ihmisistä, sillä Apostolien tekojen mukaan "viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia" (2:17). Useimmat nykykristityt halveksivat ihmisiä, jotka ajattelevat omaavansa näkemisen, parantamisen, kielilläpuhumisen tai muita lahjoja: sellaiset lahjat eivät kuulu ihmiselle, vaan Jumalalle. UT on selvästi ristiriidassa tämän näkemyksen kanssa. Taitaa edellä mainittuja kristittyjä hämätä se, kuinka erilainen on näiden karismaattisten nykyihmisten uskonnollinen diskurssi kuin heillä itsellään?
Hyvin radikaalin oivalluksen synnyttää myös Uuden testamentin seuraava osio eli "Paavalin kirjeet". Nykytutkimus tunnustaa, että osa aiemmin Paavalin kirjeinä tunnetuista teksteistä ei ole tosiasiassa apostoli Paavalin kirjoittamia. Tämän tietäen aloin lukea kirjeitä etsiskellen Paavalin ja kvasi-Paavali(e)n tuntomerkkejä. Esimerkiksi efesolaiskirje näytti minulle heti feikiltä. Myöhemmin näitä oikeaan osuneita feikkitunnistuksia tuli lisää, ja niitä kaikkia yhdistää yksi piirre: ne ovat nykyasteikolla järjestelmällisesti konservatiivisempia kuin aitoina pidetyt Paavalin tekstit. Ne esimerkiksi vaativat orjia tottelemaan isäntiään. Ensimmäinen kirje Timoteukselle asettaa myös syntiinlankeemuksen syyn tukevasti naisen harteille ja määrää tiukkoja lisäehtoja naisten käytökselle. Efesolaiskirje ja kolossalaiskirje käskevät vaimoja suostumaan miestensä tahtoon. Siveysvaatimukset korostuvat näissä pseudepigrafisiksi kutsutuissa kirjeissä verrattuna aitoina pidettyihin Paavalin kirjeisiin. Liiallinen poikkeavuus tuomitaan niin ikään. Myös paljon lainattu "kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä" (uudessa suomennoksessa "jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä") on feikkikirjeestä eli toisesta tessalonikalaiskirjeestä. Lisäksi kvasi-Paavalin kirjeet pelottelevat lukijoitaan Saatanalla tai ankaran (vanhatestamentillisen?) Jumalan langettamilla rangaistuksilla sekä syyttävät tiettyjä henkilöitä tai seurakuntia nimeltä vääristä opetuksista, mukaan lukien väärät tunnusteot. Kuinka nykyiseen kristillisyyteen vaikuttaisi sen myöntäminen, että lukemattomat UT:n ahdasmielisimmät tekstinkohdat eivät ole apostolista alkuperää eivätkä kuulu Raamattuun?
Sokerina pohjalla on tietysti Johanneksen ilmestys. Tai sitten ei. Teininä muistan tietysti pitäneeni sitä rankkana stuffina. Nykysilmääni se on aika laimeaa hörhöilyä. 666:kin on nykykäännöksen mukaan "erään ihmisen luku" eikä yleisesti "ihmisen luku". Se siitä sitten!
