Elettiin alkuvuotta 1998. Olin yliopisto-opiskelija ja vasemman laidan aktiivi, harrastin chattailua ja hiukan synkistelevää musiikkia, jonka sekaan tosin pääsi livahtamaan 70-lukulaisia lemppareita. Suosikkibändini oli Depeche Mode. Tuli kevät, joka merkitsi niinä vuosina – ja merkitsee isolta osin edelleen – minulle voimallista muutosta tunnetiloissa. Suunniteltiin vaihtoehtoista vappumarssia kaveriporukalla, jonka kanssa tietysti tavattiin muutenkin. Seurustelin erään tytön kanssa, mutta hän oli juuri muuttanut 50 kilometrin päähän loppukesään asti jatkuvan työharjoittelun vuoksi. Kun olimme köyhiä ja autottomia, niin eihän sitä nähty kuin harvoin.
Eräänä iltapäivänä menin käymään hylätyssä tehdasrakennuksessa, jossa anarkisteilla oli tilat. Koska anarkistit olivat tietysti mukana vappukulkueen järjestelyissä, paikka oli sopiva mm. banderollien työstämiseen. Huomasin, että ainakin yksi kamuistani haiskahti alkoholille. Kun epäilin "vanhan viinan" hajua ääneen, hän korjasi: "Ei, kyllä se on uusi viina." Yllättäen olikin tiedossa biletystä, jonka merkeissä käytiin vappumarssitalkoiden jälkeen pubissa ja siiderikaupassa. (Päärynäsiiderit olivat juuri tulleet kauppoihin. Kamu taisi ostaa vain olutta.) Sitten jatkettiin erääseen opiskelijakämppään, jossa muut kaverit juttelivat keskenään, kun minä lähinnä tuijotin ikkunasta vastapäistä kerrostalon seinää. Sitä paremmalta ei tuntunut mikään. Oivalsin, että olin liukumassa länsimaisen kollektiivisen tajunnan ulkopuolelle.
Illalla piipahdimme isommalla porukalla keskikaupungin kuppiloissa. Mukana oli jonkin verran omia juomia, joita nautittiin välillä puistossa. Vapautunut ja pidettelemätön käyttäytymiseni kiinnitti toisten huomion, minkä perusteella he arvioivat, että minun täytyy olla syntymäpilvessä. Sain kuulla, että moni käyttäytyy kannabispöllyissä samoin kuin minä silloin. Itse en tietenkään kilttinä lapsena ollut kokeillut kyseistä epäilyttävää päihdettä.
Seuraavana aamuna heräsin kello 8.20 viereiseltä rakennustyömaalta kantautuneeseen meluun. Oloni oli pöhnäinen sekoitus krapulaa ja umpiväsymystä. Ulkona paistoi upeasti keväinen aamuaurinko, ja sain jostain syystä päähäni lähteä kävelylenkille. Alku oli epätodellista usvassa leijailua, sitten tunnelma alkoi seljetä, ostin jostain kaupasta juotavaakin (en alkoholipitoista). Kävelin vielä useita kilometrejä ja päädyin erään kaverin (joka ei kuulunut edellisiltaiseen porukkaan) luo kylään. Hän kuunteli Aknestikin Aallonmurtaja-levyä, jonka kappaleen Missä on mun sinitaivas sointukulku toi mieleeni John Lennon -klassikon #9 Dream. Levyllä oli myös biisi nimeltä Puunhalaajat. Minun oli päästävä pian käymään vanhempien luona, jossa edellä mainittu Lennon-kappale löytyi isän kasetilta. Ulkona oli kevään lämpimin päivä. En halunnut synkistellä enää ikinä.
Lähiviikkoina muun muassa tyttöystävä sai tutustua uuteen minuun, hipinretkuun, joka teki kävelyseikkailuja, halaili puita, hyväksyi rakastelun yleisellä paikalla ja halusi jatkuvasti olla parin siiderin hiprakassa. Paljon oli niin kuin ennenkin, mutta syvärakenteessa oli jokin taas muuttunut.
